Miten päästää irti häpeästä?

Miten päästää irti elämää varjostavasta häpeästä?

Häpeä, se hirvittävä häpeän määrä, jota koen kaiken elämän keskellä. Häpeä nostaa säännöllisesti päätään, iskee hyökyaallon lailla, salpaa hengen ja saa toivomaan, että voisi vajota maan alle. Häpeä siitä, että en sittenkään jaksanut tarpeeksi, pystynyt ja pärjännyt, vaan luovutin. Hävettää, että en vain yksinkertaisesti ole tarpeeksi tässä erityisvoimia vaativassa arjessa, joka repii liian moneen suuntaan.

 - Näin sanoittaa moni omia tuntemuksiaan häpeän varjoissa.  

 Häpeätutkija Brené Brownin työn kautta tiedetään, että häpeä on vahvasti ihmisyyteen liittyvä tunne, jota lähes jokainen meistä kokee, osin täysin tiedostamattamme. Häpeä on meihin ihmisiin sisään kirjattu ominaisuus, alttius toistuvasti skannata itseämme suhteessa toisiin ihmisiin; riitänkö, kuulunko joukkoon, olenko ihana, välittämisen ja rakkauden arvoinen.

Häpeä kumpuaa erillisyyden pelosta ja syvästä tarpeesta yhteyteen muiden ihmisten kanssa. Ei ole kuitenkaan olemassa yleismaailmallista listaa tilanteista, joissa koemme häpeää. Se mikä synnyttää toiselle syvällistä häpeää, voi tuntua toisella vain pienenä henkisenä töytäisynä, tai ehkä tunne ei osu lainkaan omalle tunneradalle siinä kohtaa. Yhtä kaikki, jokaiselle meistä häpeä on jossakin muodossa tuttu ja usein elämää piilossa ja tunnistamattomana kaventava seuralainen.

Onneksi häpeä on myös nujerrettavissa. Häpeän ja syyllisyyden tunnistaminen, niiden kohtaaminen sekä niistä ääneen puhuminen ovat oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeää.

Myös häpeän ja syyllisyyden, jotka usein menevät sekaisin keskenään, erottaminen on tuiki tarpeellinen taito. Häpeä on syvällä identiteetissä oleva kokemus omasta huonommuudesta. Se on uskomus siitä, että on lopullisesti paha, susihuono, laiska ja kerta kaikkiaan saamaton tapaus. Syyllisyys taas sen tiedostamista, että on tehnyt jotakin ikävää tai väärää, mutta sellaista, joka on korjattavissa pyytämällä anteeksi; tänään en osannut, pystynyt, jaksanut ja voimani eivät riittäneet, mutta huomenna on taas uusi päivä.

 Voit tarkastella omia häpeän tuntemuksia kysymällä itseltäsi:

• mistä häpeän tunne kumpuaa? kenen odotuksiin yritän vastata? 

• mitä minussa häpeän hetkellä tapahtuu? miltä tuntuu kehossa? 

• millaiseen käyttäytymiseen häpeä minua ohjaa? rakennanko vai rikonko? 

• millaisissa tilanteissa häpeä useimmiten nostaa päätään? mikä minua silloin auttaisi, mitä kaipaisin eniten?

• miten voisin löytää empatiaa ja suhtautua myötätuntoisesti itseeni vaikeina hetkinä? 

Näiden kysymysten avulla pääset kiinni häpeän taustalla oleviin tunteisiin ja ajatuksiin. Pystyt tarkastelemaan toimintamallejasi ja reaktioitasi uusin silmin ja opit hiljalleen päästämään irti häpeästä. Häpeästä irti päästäminen tapahtuu sen tunnistamisen, tiedostamisen ja tunnustamisen kautta, häpeän kanssa tanssimalla. Omaa häpeänsietokykyä voi onneksi myös kehittää tarkastelemalla omia odotuksia ja tavoitteita, opettelemalla hyväksymään omaa epätäydellisyyttä ja suhtautumalla itseensä armollisesti ja itsemyötätuntoisesti. Kun opimme hyväksymään, kunnioittamaan ja rakastamaan itseämme ja myös ilmaisemaan sitä muille, mallinnamme samalla myös läheisimmille keinoja pärjätä häpeän kanssa, vahvistamme siis myös heidän häpeänsietokykyänsä.

Ja sen myötä, kun häpeä päästää irti, voit kirjoittaa itsellesi uuden, myönteisen ja omaa hyvinvointia tukevan, toiveikkaan tarinan. Sellaisen tarinan, joka auttaa rakentamaan omanlaista hyvää elämää ja arkea. Ei sellaista, jota ohjailee ulkopuoliset voimat, mielipiteet ja toisten asettamat odotukset, vaan sellaisen, joka on juuri sinua varten. Lopulta häpeää ei häivytä täydellisyys, vaan armollisuus. Armo on ajatus siitä, että riitän sellaisena kuin olen ja teen sen minkä tänään voin, siinä tilanteessa ja niillä voimavaroilla, joita minulla on juuri tänään jäljellä. Rauha ei synny siitä, että pyrimme olemaan niin kuin muut, vaan siitä, että uskallamme olla oma itsemme, ei riippumatta siitä, millaisia olemme, vaan juuri sen ansiosta.