Onnistumisen eväitä rinnalla kulkijuuteen
Nepsylapsen ja tämän läheisten kanssa työskentely on intensiivistä työtä, joka vaatii meiltä ammattilaisilta todella hyviä tunnetaitoja sekä kykyjä kohdata, tunnistaa ja kannatella haastaviltakin tuntuvia tunnetiloja sekä itsessämme että asiakkaissa. Työskentely neurokirjon perheiden parissa myös opettaa monin tavoin ymmärtämään maailmaa, jossa moni asia näyttää erilaiselta, kuin mihin on itse tottunut. Nepsyteeman parissa liikumme niin moniulotteisen asian parissa, että harvoin on olemassa yksinkertaisia vastauksia, asiat liittyvät monimuotoisella tavalla toisiinsa. Silloin tarvitsemme ammattilaisina uteliaisuutta ja toisin näkemisen taitoja, kykyä asettua asiakkaan maailmaan sekä rohkeutta tunnistaa tärkeimmät asiat ja rohkeutta joustaa muissa.
Emme myöskään voi ammattilaisina tietää toisen puolesta, mikä automaattisesti toimii ja mikä ei, jokaiselle perheelle ja lapselle toimii yksilölliset keinot. Niiden tunnistamisessa ja esiin houkuttelemisessa ammattilaisella on tärkeä rooli. Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että varomatta tietäminen voi tahtomattamme rikkoa yhteyttä asiakkaaseen, horjuttaa luottamusta ja pahimmillaan myös muuttua eräänlaiseksi vallankäytöksi, jolloin yhteistyön onnistumisen edellytyksiä ei pääse syntymään.
Tietämisen sijaan voimme asettua kunnioittavasti kuuntelemaan perheen tarinaa, todella kuuntelemaan, emme vain vastataksemme tai neuvoaksemme, vaan todella ymmärtääksemme. Voimme suhtautua uteliaasti eteen tuleviin tilanteisiin, etsiä dialogissa perheelle parhaita ratkaisuja, yrittää tietoisesti nähdä tarkemmin ja totuudenmukaisemmin, kohdata hyväksyvämmin ja toimia joustavammin. Tämän kaiken edellytyksenä on se, että tiedostamme jatkuvasti sen, mitä emme tiedä. Ja että suhtaudumme siihenkin uteliaasti ja oman epätäydellisyyden hyväksymällä.
Toivoa ja luottamusta herättää se, että auttava taho, ja sinä ammattilaisena näet tilastoperheen sijasta kokonaisia ihmisiä. Toisin kuin usein kuullaan, toivo ei ole tunne, vaan ajattelutapa, jota voi opetella. Toivo on kognitiivinen prosessi, yhdistelmä tavoitteiden asettamista, sitkeyttä ja sisukkuutta niiden saavuttamiseksi ja uskoa omiin kykyihin asioiden järjestymiseen. Sinä voit konkreettisesti olla se taho, joka kannattelee perheen toiveikkuutta. Ehkä voit myös lainata palan omaa toivoasi perheelle, jos se on päässyt heiltä väliaikaisesti loppumaan.
Rohkeutta on tunnistaa sekin, että haluttu muutos perheen arjessa ei aina välttämättä tapahdu, vaikka meillä olisi mikä määrä tietoa, taitoja ja menetelmiä, jos vanhemman tunne arvostuksesta puuttuu, tukiverkkoja ei ole, jos jaksaminen on koetuksella tai voimavarat soveltaa saatua tietoa ovat yksinkertaisesti käsillä olevassa hetkessä liian vähäiset. Älä siis tee nopeita tulkintoja perheen motivaatiosta tai halusta sitoutua, ennen kuin katsot pintaa syvemmälle ja kysyt, mikä perhettä auttaisi juuri nyt ja mitä sinä voisit ammattilaisena tehdä tukeaksesi heitä, vaikka vain yhden askeleen eteenpäin. Arjen neuvot ja työkalut ovat äärettömän tärkeä tuki, mutta eivät itseisarvo. Monta kertaa paras apu koko perheelle ei ole repullinen neuvoja, vaan lämpimän, myötätuntoisen ja turvallisen kohtaamisen tuoma tunne siitä, että perhe ei ole yksin. Se on tunne siitä, että joku on ottamassa vastaan, jos kaadutaan.
>> Neurokirjon näkymättömät tytöt ja naiset - online koulutus lauantaina 30.9.2023
